Hikeä ja kyyneliä

Päivän sana on kuumuus. Sitä täällä piisaa, niin ilmaston kuin ruoankin puitteissa. Koko päivä oli läkähdyttävä, tarkkoja lukemia en osaa kertoa, mutta varmasti puolen päivän kieppeissä kävimme 40 asteen paremmalla puolen. Ainoa viri tuli mereltä, eli rannassa ja kukkulalla tuuli hieman, mutta itse Saireen keskusta oli ilmastoltaan hyvin lähellä Danten infernoa.

Vietimme päivää rannassa ottaen aurinkoa ja uiden. Merivesikin oli niin lämmintä, ettei pulahdus juurikaan virkistänyt. Minulla oli mukana myös maski ja kävinkin sukeltelemassa saireen pohjia, mutta muutamaa kalaa lukuunottamatta mitään jännittävää nähtävää ei ollut. Lounaan jälkeen saimme kuningasidean kävellä takaisin kämpille. Korkeusero merenpintaan hotelliltamme on arviolta hitusen alle 100m. Onneksi Heidi tuli sattumalta puolimatkassa vastaan ja otti meidät jeepin kyytiin. Kaikista jyrkin osuus jäi siis kapuamatta, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä asia.

Matkanteko jeepissä on mukavaa. Meidät miehet laitetaan yleensä seisomaan taakse lavalle, pitäen turvakaaresta kiinni ja naiset istuvat hytissä. Heidi on kova mimmi ajamaan ja jyrkissä mäissä tuntuu välillä vuoristoradalta. Eipä onnistuisi moinen kyyditys Suomessa Nakkilan ABC:lta motellille, kyllä nimismies puuttuisi asiaan.

Iltapäivä menikin levätessä, kuumuus vaati veronsa ja molemmat meistä nukkuivat päiväunia. Auringonlaskun aikaan kaivoimme kamerat esiin ja seurasimme kuinka iso mollukka painui horisontin taa, värjäten maiseman punaisen kaikilla sävyillä.

Iltaruoalle päädyimme edelliseltä reissulta tuttuun Kruay Thaihin (=thai keittiö). Kevätrullat olivat erinomaisia ja pääruokana syöty punainen kana curry, oli tulisin syömäni ateria koskaan. Vesi valui silmistä ja naamalta, kunnes päädyin erottelemaan sadat(!) pippurit pois kastikkeesta. Ravintolan omistaja kävi taputtelemassa olalle ja tokaisi "you take shirt off, hot!" Vielä äsken, jo monta tuntia myöhemmin, lipoessani huuliani tunsin pientä kihelmöintiä. Toivon mukaan ruoan exodus on vähemmän tulinen, muuten kyynel norot valtaavat taas kasvoni.
Huomenna pääsemme snorklaamaan Tanote Bayhin. Heidi ja Alan lähtevät mukaan oppaiksi ja näkymien pitäisi olla vertaansa vailla. Odotamme molemmat sitä innolla. Saimme tänään myös uudet naapurit Garyn ja Beckyn. Mukava nuori brittipari.

11.5. aamulla:

Keittelin juuri vettä tuossa keittiössä kun huomasin lattialla, roskiksen vieressä pienen skorpionin. Se näytti kuolleelta, mutta jokin kehoitti minua ensin ruiskuttamaan raidia päälle. Suihkauksen jälkeen alkoi sen molemmat sakset leikkaamaan raivoisasti ilmaa ja häntä, jonka kärjessä kiilteli piikki sivalsi tyhjää useita kertoja silmittömästi, ennen kuin liikkeet alkoivat hidastua ja viimeinen henki irtosi ruumiista.

Hain naapurihuoneessa siivousta tehneen Heidin ja kysyin häneltä oliko kaveri myrkyllinen. Vastaus oli, ettei ampiaisen pistoa pahempi.
Saarella ei ole mitään tappavaa. Ainoa todella myrkyllinen käärmekin asustelee meressä, mutta sillä on niin pieni suu, ettei se voi purra ihmistä kuin sormien väliin tai korvanlehtiin. Huojentavaa. Lakaisin jo rigoriin taipuneen skorpparin parvekkeelle ja siitä etelätuulen vietäväksi jonnekkin alapuolen laaksoon.

NYT SNORKLAAMAAN!