Viimeinen merkintä

Skybus, Kuala Lumpur- LCCT(low cost carrier terminal)

Tämä jääköön viimeiseksi merkinnäksi tältä reissulta. Istumme nyt bussissa, jonka lähtöä odotamme Kuala Lumpurin bussiterminaalissa. Tämä vie meidät halpalentoyhtiöille tarkoitettuun terminaaliin, noin 1,5 tunnin päähän keskustasta. Sieltä matka jatkuu ensin kohti Bangkokia ja sieltä suoraan takaisin Helsinkiin ja koto- Suomeen.

Taaksepäin katsottuna koko reissu on ollut erinomainen. Minkäänlaisia ongelmia ei kohdattu vieläkään (koputetaan silti puuta). Hotellivalinnat osuivat nappiin ja jopa ilman perinteistä turisti-ripakkaakin selvittiin tällä kertaa. Vaikka matkasimme ristiin rastiin Kaakkois-Aasiaa, niin maalla, merellä kuin ilmassa, ei missään vaiheessa vallannut eksyneen epätoivo. Matkailu on muuttunut melko helpoksi ja vaivattomaksi. Kilometrejäkin kertyi tällä kertaa useampi tuhat ja kulkuvälineinä oli milloin mikäkin: lautta, skootteri, jeeppi, bussi, lentokone, juna ja riksa tulivat tutuiksi.

On haikeaa kerrata kaikkia kokemuksia tässä, koska on ollut mukavaa vaihtaa maisemaa vähäksi aikaa. Suomessa ei tule skorpioni vastaan keittiön lattialla, tai illalla kun istut parvekkeella, et voi ihailla gekkoja, jotka napsivat hyönteisiä seinältä. Et myöskään kuule Vartiokylässä viidakon yöllisiä ääniä, jotka aluksi karmaisevat, mutta muuttuvat sitten osaksi nukahtamisen rituaalia. Myös kaskaiden sinfonia auringonlaskun aikaan ja lepakoiden lentoon lähtö pimeällä jäävät puuttumaan Suomen suvesta. Silti on pakko myöntää, että on hyvä tulla takaisin kotiin. On mukava päästä omaan sänkyyn nukkumaan ja nauttia maailman puhtaimmasta kraanavedestä. On myös kivaa nähdä taas läheiset ja ystävät, joista on oltu erossa muutama viikko.

Vielä lopuksi aion listata tähän parhaat asiat tämänkertaiselta matkaltamme:

Ruoka: niin kuin varmaan jokainen tätä blogia lukenut on huomannut, on ruoka pelannut isoa roolia matkallamme. Koko reissun ajan olen fiilistellyt, miten Thaimaalaiset, riutuneet, laihat kanat ovat aina mehukkaita ja suussa sulavia, eikä lainkaan sitkeitä. Myös maustamisen kirjo täälläpäin maailmaa on ainutlaatuinen.

Snorklailu: erittäin mukavaa hommaa, jota voisi jatkaa päivästä toiseen. Puitteetkin olivat varmasti yhdet maailman parhaista Koh Taolla. Eli sinnepäin menijät, pakatkaa ne snorkkelit mukaan!

Sää: Enpä muista käytiinkö kertaakaan alle 30 asteen tällä kertaa. Ilmastointikin oli säädetty koko ajan enimmillään 24 asteeseen. Alkupäivien klimatoitumisen jälkeen, ilmasto on sangen miellyttävä. Sadetta ei nähty kuin Penangilla ja Kuala Lumpurissa, joten senkään suhteen ei mennyt ajoitus pieleen, vaikka sadekautta täälläpäin maailmaa eletäänkin.

Ihmiset: aina matkaseurasta lähtien oli tämä reissu täynnä hauskoja, ihania persoonia. Alan ja Heidi, Koh Taolta. Papparaiset Penangilla, jotka alkoivat haastelemaan mukavia bussipysäkeillä ja temppeleissä. Chem ja Jeffrey Singaporessa ja kaikki muut avuliaat pyyteettömät ihmiset matkan varrelta, jotka paloivat halusta vain auttaa, koska olimme niin erilaisia muusta paikallismassasta.

Tämä blogi: oli mukava hengähtää välillä lomakiireen keskeltä ja pysähtyä miettimään, mitä on tullut tehtyä. Kirjoittamalla ajatuksia ylös, saatan vielä parinkymmenen vuoden päästä muistaa, miten liiskasi sammakon jeepin lavalle vahingossa. Toivottavasti myös lukijat (Isä ja Äiti) ovat nauttineet matkastamme. Tiedän, että kirjoitukset ovat täynnä virheitä, mutta väsyneenä sitä ei ole aina niin tarkka.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta aika ja viitseliäisyys ei riitä tämän pidemmälle. Tässä vaiheessa on aika lopettaa tämä blogi, koska bussi alkaa saapua määränpäähänsä. Seuraavaan kertaan, hyvät ystävät!

Singaporesta Kuala Lumpuriin

Kaksi viimeistä päivää Singaporessa olivat täynnä ohjelmaa. Toinen päivä kului lähes kokonaan Sentosassa. Heti aamiaisen jälkeen lähdimme Universal Studios- huvipuistoon ja kulutimme päivästä leijonan osan siellä. Puitteet olivat upeat, mutta harmiksemme muutama laite oli vielä poissa käytöstä teknisten ongelmien takia. Sen vuoksi auki olleet laitteet saivat osakseen äkkiä ensin 20min. ja sitten yli 50min. jonot. Päivä oli vielä kaiken lisäksi läkähdyttävä, joten jonottelu auringossa oli melkoisen tuskaista. Onneksi laitteet ja showt, mihin pääsimme, olivat erittäin hauskoja, eikä jonotus mennyt hukkaan. Kompensaatioksi saimme heti kättelyssä voucherit ruokailuun (10$) ja ostoksiin (5$). Poislähtiessä huomasimme myös casinon, johon teimme sitten vielä illalla vierailun, hieno sekin, mutta enemmistö pelaajista oli kyllä paikallisia. Huomattavat rahasummat vaihtoivat omistajaa ja suunta oli useimmiten pankille. Tyydyimme muutaman yksikätisen rosvon pyöräytyksen jälkeen katselemaan paikallisten pelaamista.

Sitten löysimme mukavan wonton paikan läheltä. possu- ja yrttitäytteisten wontonien ja nuudelikeiton saatteli alas paikallinen Tiger-olut ja kävipä ilmi, että kyseinen paikka oli saanut maininnan 2010 Michelinoppaassa, eikä suotta. Hinnat olivat kuitenkin maltilliset ja kahden hengen maittava iltapala maksoi jotakuinkin 20€ kaiken kaikkiaan. Loppuilta kuluikin sitten hotellilla. Petra valtasi koneen ja minä lähdin katsomaan, olisiko hotellimme kattobaarissa mitään meininkiä. Eipä ollut, maistelin yhden whiskyn ja juttelin mukavia baarimikko Chemin kanssa.  Oli hauska huomata, että Wangz- hotellilla oli hyvä ote vieraistaan, lähes koko henkilökunta oli nähnyt vaivaa ja opetellut vieraiden nimet ulkoa. Mukvava henkilökohtainen säväys muutenkin miellyttävään palveluun.

Viimeinen päivä oli pyhitetty taas ostoskeskuksille. Aamusta lähdimme ja illalla palasimme. Petra osti muutaman vaatteen, mutta itse en löytänyt oikein mitään. Kovasti yritettiin puhelimia ja muuta hömppää kaupata, mutta enpä langennut. Kävimme toki myös alkuillasta lepuuttamassa jalkoja leffassa ja Iron Man 2 olikin mukava rämistely. Lopulta väsyneinä ajoimme taksilla hotellille ja toisinto edellisillasta oli tosiasia; Petra koneelle ja minä katolle. Siellä odottikin hassu tunnelma. Jonkun paikallisen kaverin juhlat olivat juuri loppuneet ja pitopöytiä siivosi melko humalainen hotellihenkilökunta. Wangzin pääkokki yritti esittää Tom Cruisea Cocktail- elokuvassa, epäonnistuen joka ikisessä pullonheitto- yrityksessä. Jeffrey (pääkokki) oli alkujaan kotoisin Penangilta ja oli selvästi mielissään, että olimme vierailleet hänen kotisaarellaan. Koska seuraava aamu toi siirtymän mukana aikaisen herätyksen (05.40), lähdin ajoissa huoneeseen, jossa tosin sitten aloimme katsomaan vielä TV:stä leffaa joka valvotti myöhään.

Jari Porttilan sanoin ”Hyvin nukutun yön jälkeen…” oli vuorossa Bussimatka Singaporesta Kuala Lumpuriin. Grassland Coaches ajoi meidät sinne n 5 tunnissa. Penkit olivat mukavat (moottoroidut, makuuasentoon pääsi ja oma viihdejärjestelmä elokuvin,pelein ja musiikein) ja taukojakin oli riittävästi. Eräällä taukopaikalla, luoja ties missä, paikalliset tytöt tulivat pyytämään lupaa minulta ja Petralta valokuvaan kanssamme. Mieleen palautui muistot Beijingin eläintarhasta, pandahäkkien luota, siinä ihmettelimme äitini kanssa näitä mahtavan harvinaisia luontokappaleita ja Kiinalaiset ottivat hullunlailla meistä enemmän kuvia kuin sukupuuton partaalla taiteilevista karvaturreista. Mikäs siinä, o tempora, o morales ja kamera räpsyi. Kai jonkun malaiji flikan Facebook profiilikuvaa koristaa nyt allekirjoittanut, uusi farang-ystävä.

Kuala Lumpuriin saavuttiin aikataulussa ja Berjaya Times Squarelta otimme taksin hotelli Royale Chulaniin. Petra löysi meille upean tarjouksen 67€/yö (sis. aamiaisen) 5 tähden hotelli. Suut loksahtivat molemmilta ammolleen, kun ajoimme valtaisaa kiinalaistemppeliä muistuttavan rakennuksen eteen ja jos leukanivelissä olisi vielä ollut varaa aueta enemmän, ne olisivat tehneet sen kun pääsimme sisään. Marmoripäällysteinen lattia kiilsi kuin naantalin aurinko ja huonekorkeus oli likipitäen 20 metriä, jossain kaukana vasemmalla näkyi respa jonne suuntasimme kirjautumaan sisään. Joka paikassa oli kodikkaan näköisiä antiikki-sohvaryhmiä ja seiniä koristivat valtavat traditionaaliset puu-intarsiatyöt. Check-in sujui paremmin kuin hyvin ja kumma kyllä, jälleen meidät upgradettiin parempaan huoneluokkaan. Leukaperät olivat taas koetuksella, kylppäri oli olohuoneemme kokoinen, sieltä löytyi tietysti amme, erillinen suihku ja itse pyhin oli erillisen lasioven takana vienosti piilossa (siellä varusteina tietysti puhelin ja kaksi telineellistä paperia, jos epähuomiossa juot paikallista kraanavettä). Sokerina pohjalla, avaamalla säleikkunat ammeesta avautui esteetön näkymä litteälle TV:lle huoneen puolella. Parvekekin huoneesta löytyy, mutta näkymä sisäpihalle on melko tylsä, siitä pieni miinus.

Pienen levähdyksen jälkeen oli aika syödä ja Jukan suosituksesta etsimme paikalliseen ruokaan erikoistuneen Madam Kwanin. Rendang Curry naudalla ja perinteinen Kana Curry olivat erinomaisia. Myös päivän ensimmäinen kahvikuppi oli paikallaan, elettiin jo myöhäistä iltapäivää ja matka Singaporesta oli kulunut torkkuessa koiranunta lähes kokonaan. Mitään nähtävää meillä ei täällä sinänsä enää ole, joten luullakseni nämä päivät kuluvat pitkälti joko hotellimme altaalla tai tuliaisia ostellen.

Ja näin alkoikin tämä päivä. Heräsimme aamiaiselle ajatuksena hyökätä ostareille heti syömisen jälkeen. Enpä muista laajempaa aamiaisbuffettia nähneeni ikinä. Aloin luetella tähän kaikkea mitä aamulla näin, mutta tajusin, että listasta tulee aivan mahdoton, joten kuvitelkaa Itäkeskuksen Stockmannin herkku ja lisätkää siihen vielä munan-, pannukakun-, roti canain-paistopisteet niin olemme lähellä totuutta. Paikka oli aivan järjetön: kaikki munakkaat ja pannukakut tehtiin erikseen asiakkaan tilauksesta ja luonnollisesti niin kuin haluat. Koko valikoima oli niin uskomaton, että heikompaa olisi hirvittänyt, me aloimme syömään. Oma aamiaiseni eteni seuraavasti: french toast, kaksi pannukakkua siirapilla, jogurttia, ananasmehua, roti canai ( intialaistyylinen leipä ja peruna-kana-kikhernecurrya), mangomehua ja muutama kupillinen kahvia. Asiakkaita salissa oli paljon, mutta erityismaininnan ansaitsevat aamiaistsupparit, joita pyöri salissa kuin muurahaisia polulla, jokaisella päättäväinen kiihkeä tahti. Yksi keräsi lautasia, toinen täytti kahvikuppeja. Surrealistinen näky, kauempaa olisi voinut luulla, että he ovat robotteja.

Oli siis sanomattakin selvää, ettei heti aamiaispöydästä kyetty lähtemään mihinkään, vaan vietimme pienen siestan katsellen NBA:n itä-konferenssin finaalia, joka sattumalta tulee suorana aamiaisen tienoilla. Petra taisi jopa amatöörinä nukahtaa uudelleen. Sitten kaupoille ja Berjaya Times Squareen. Nyt muutamaa tuntia myöhemmin, minä lähdin hotellille ja uima-altaalle, kun Petra jäi vielä katselemaan liikkeitä. Kahdessa päivässä olemme tehneet hyviä löytöjä: keksimme erään Factory outlet myymälän, joka myy merkkituotteita, joista on revitty sisälaput pois, aivan omilla hinnoillaan. Esim. Tommy Hilfiger housut ja neule yhteensä 27€. Tänään panin haisemaan todenteolla: kaksi kauluspaitaa, GAPin pitkähihainen ja kahdet bokserit yhteensä 20,30€. Kerrankin hyvää ja halvalla, mutta nyt asiaan eli altaalle.

Singapore Zoo

Tänään kävimme siis Singaporen eläintarhassa. En taida kirjoittaa mitään muuta tästä päivästä, koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mahtava paikka edelleenkin, suosittelen lämpimästi kaikille, jotka Singaporeen tulevat.

Penangilta Sinagaporeen

21.5. Penang

Miltä tuntuu olla kirurgisen terävä veitsi kurkulla, samaan aikaan kun rasvalettinen Malajipoika kertoo tyttöystävällesi, kuinka kauniit silmät hänellä on? Vastaus kuuluu: hyvältä. Oli työn ja tuskan takana saada parta ajetuksi; milloin oli höylät tai vaahdot loppu 7/11:stä, milloin ei löytynyt riittävän vanhanaikaista parturia joka olisi tarjonnut tätä palveluista jalointa. Onneksi tänään sattui kohdalle perinteinen miesten parturi, jossa homma hoitui 10 ringitin kohtuulliseen hintaan, kaupan päälle laitettiin vielä päähieronta, lotionit ja niskojen/korvanlehtien niksautus.

Pari edellispäivää ollaan suhailtu ympäri Penangia paikallisbusseilla. Eilisen päämatka suuntautui kohti saaren eteläosaa ja siellä sijaisevaan käärmetemppeliin. Temppelin erikoisuus on siis elävät myrkkykäärmeet, jotka hengailevat temppelissä vapaina. Totta tosiaan, muutamalla puun oksalla oli vihreitä (green pit viper) noin metrisiä käärmeitä, tosin liikkumattomina. Kaikkialla sanottiin, että käärmeet ovat eläviä, mutta en voi olla varma, niin lähelle en mennyt. Koko paikka oli aikamoinen antikliimaksi sille mitä se olisi voinut olla, mutta hyvä, ettei paikasta ollut väännetty mitään ”turisteilta rahat pois”-paikkaa, vaan kuvaaminen ja sisäänpääsy oli maksutonta. Poislähtiessä oli työn ja tuskan takana saada bussit pysähtymään, koska pysäkki oli pahasti vilkkaan moottoritien mutkassa. Lopulta pääsimme takaisin ihmisten ilmoille ja vetäydyimme jäähylle queens bay- ostariin, joka oli samalla suunnalla.

Loppuilta sujuikin pienten ostosten lomassa. Kummallista on, miten vaikea on löytää kunnollista ruokapaikkaa täältä. Penangin pitäisi olla tunnettu yhtenä Malesian parhaista ruokapaikoista, mutta kerta toisensa jälkeen ruokailut ovat olleet pettymys. Ehkä meillä on vain käynyt huono tuuri valinnoissa. Tosin verrattuna Thaimaahan, missä kana on aina ollut suussa sulavaa, ilman mitään jänteitä tai rätkyjä, niin täällä taas on aivan toisin päin: on ihme jos ei joka suupalasta jää jotain syömättä. No onneksi huomenna suunta on jälleen etelään ja Singaporeen. Lento lähtee aamulla ja hotellikin saatiin varattua hetki sitten. Seuraavat päivät tulevat olemaan roimasti kalliimpia, mutta myös laadun pitäisi parantua samalla mitalla. Odotan innolla minkälainen on tämä toinen vierailu tuohon pikku utopiaan, ensimmäisellä kerralla jäi vähän epäselvä olo paikasta. Mitä tulee Penangiin, pari yötä vähemmän täällä olisi riittänyt. En koe, että paikalla olisi mitään enempää tarjottavaa kuin esimerkiksi Langkawilla, pikemminkin päinvastoin.

22.5. Wangz hotel, Singapore

Lopettelemme juuri ensimmäistä päivää täällä Singaporessa. Hotellimme katolla on baari, jossa Cocktail- elokuvan tyyliin baarimikot heittelevät pulloja ja viileät bossanova- rytmit säestävät tähtikirkasta iltaa. Otimme margaritat promootion innostamina ja katselimme kaupungin valoja hetken. Mukava päätös melko raskaalle päivälle. Koko aamun satoi aina Penangilta tänne asti, liekö tarttui sadepilvi koneen siipeen? Vietimme leijonanosan päivästä ostareilla, vieraillen edellisreissulta tutuissa paikoissa. Nälän sammutti mainio nautanuudelisoppa ja jälkiruoan virkaa toimitti vertaansa vailla oleva höyrytetty kookosjauhokakkunen, jonka täytteenä oli maapähkinää. Palan painikkeeksi kirpeä tuorepuristettu omena-sitruunamehu. Kyllä kelpasi, hävisi kaikki turhautuminen Penangin hötöistä ensi syömisellä.

Pikaisten nokkaunien jälkeen kävelimme illalla vielä Chinatowniin ja tuttuun hawker centeriin (ruokakioskien rypäs) syömään hapanimelät possut riisin kanssa. Ehdin sanoa omistajalle, että kävimme täällä viime vuonna, kun tämä jo lopetti lauseen ”…Sweet & Sour Pork with rice?”. Naulan kantaan, siksi sinne mentiin ja siksi sinne mennään jatkossakin. 2,5€ annos silkkaa taivasta. Ruoan jälkeen sulattelimme katsomalla kadulla järjestettyjä eri tanssikoulujen esityksiä. Meno ei ollut ihan Pohjois-Korean kanssallis tanssijoiden luokkaa, mutta menetteli kuitenkin. Kaikilla oli kivaa, niin lavalla, kuin katsomossakin.

Jotenkin tuntuu, että lomamme on taas ottanut pienen laman jälkeen uuden harppauksen kohti ylellisyyttä. Huoneemme (joka muuten ylennettiin parempaan luokkaan jostain syystä) ikkunasta aukeaa mukava näkymä Outram Roadille ja kylppäristä löytyy sadetta imitoiva suihku. Seinällä möllöttää litteä 37” tv ja sängystäkin löytyy tyynyjä vaativampaan makuun. Mainittakoon vielä, että kylpyhuonetuotteetkin ovat merkkitavaraa ja minibaarin alkoholittomat juomat kuuluvat huoneen hintaan.

Huomenna aamiaisen laskeuduttua suuntana on eläintarha. Kumpikin meistä haluaa sinne uudestaan. Otterien syöttäminen alkaa melko pian avaamisen jälkeen. Tavoitteena olisi nähdä kaimat rouskuttamassa kalaa.

kansallispuistoa, temppeleitä ja muutama ostoskeskus

Tähän aikaan kuukaudesta kuu muistuttaa öisin hymynaamaa ja mikisikäs ei olisi aihetta hymyyn, sainhan eilisestä ennustusautomaatista hyvän onnen toivotuksia vaikka millä mitalla.Kyseinen automaatti oli thaimaalaisessa buddhatemppelissä, mihin eksyimme puolivahingossa. Temppelissä oli makaava buddha, joka oli maailman kolmanneksi suurin. Suurimman luona käytiin viime reissulla, se löytyy Bangkokista. Temppelistä kadun toisella puolen sijaitsee Burmalainen buddhatemppeli, vierailimme sielläkin. Vaikka samaa uskontokuntaa ovatkin, molemmat temppelit olivat arkitehtoonisesti melko erilaisia. Burmalaisesssa oli paljon enemmän monimutkaisia puisia intarsiakoristeita ja värienkäyttö temppelin sisällä oli paljon räikeämpää, kuin Thaimaalaisessa verrokissaan. Makaavan buddhan takana oli sen sijaan sadoittain tuhkauurnia upootettuina seinään. Uurnien edessä oli sitten vainajan tiedot ja kuva, sekä synnyin- ja kuolinpäivät niin länsimaalaisen kuin kiinalaisen kalenterin mukaan. Molemmat temppelit olivat mukavia käymiskohteita ja onneksi harhailimme niiden luo.

Miten se sitten tapahtui? Vanhan kunnon tinkimisoperaation vesityttyä kuuluu jokaisen itseäänkunnioittavan tinkijän kävellä paikalta pois leuka pystyssä ja toivottaen tinkimisen kohteelle ”Hyvät jatkot, en tarvitse palveluasi tuolla hinnalla.” Taksikuskit ovat kovia luita täälläpäin. Eurosta jäi kiinni mukava, ilmastoitu kyyti kohti hotellia ja muuttui kuumankosteaksi harppomiseksi Penangin ahtailla, joskus olemattomilla jalkakäytävillä. Kerrankin jotain hyvää osui sitten kohdalle ja koko homma ei harmittanut lainkaan.

Edellä mainittu hairahdus tapahtui iltapäivällä, kun olimme viettäneet aamun sateensuojassa Gurney Plaza kauppakeskuksessa. Vettä tulikin aika rajusti, saimme vaivoin syötyä aamiaisen läheisessä Old Town White Coffeessa, kun alkoi ukkostaa. Sitä jatkuikin sitten ainakin klo 13 asti, joten oli hyvä liike häipyä ostarille notkumaan.

Ilta jatkui samoissa merkeissä, nyt tosin katuviisaina otimme selvää paikallisbusseista ja niiden reiteistä, jotta pääsemme taksikuskien ikeestä iäksi. Queens Bay kauppakeskus oli suuri ja samanlainen kuin kaikki muutkin täälläpäin maailmaa: viileä, steriili ja puolityhjä. Oiva paikka meille Suomalaisille mennä notkumaan apaattisina ikkunaostoksille. Loman hirvein ateriakin tuli syötyä jossain korealaisessa ketjuravintolassa. Summamutikassa tilatut nuudelit possulla ja riisi possulla paljasti mitä syömättömämmiksi kelpaamattomia osia possusta. Oli nahkaa, oli laardia, oli vatsalaukkua, oli suolta. Aterian paras osa oli teemuki joka sisältyi hintaan, koska riisinkin oli joku urpo lämmittänyt koppuraksi, tai sitten se oli keräilyerä edellisistä syömättömistä annoksista. Ilta loppui riksakyytiin Komtarilta (mihin bussit pysähtyvät) hotellille.

Tämä aamu valkeni paljolti samannäköisenä kuin eilinenkin;uhkaava sade vainosi saaren liepeillä, mutta aamiaisen jälkeenkään ei uskaltanut ripotella alas. Aloitin päiväni erinomaisella perunacurrylla jota säesti tumma paahtoleipä ja valkoinenkahvi. Pienen lepotauon jälkeen päätimme yksissä tuumin suunnata kohti maailman pienintä kansallispuistoa: taman negara pulau pinangia. Puisto peittää saaren luoteisosasta viipaleen ja aluetta kutsutaan muka head:ksi, koska kartalla se muistuttaa pään profiilia. Kirjauduimme puistoon sisään ja tutkimme karttaa, mihin suunnata alueella. Sijoitimme 5 ringittiä per nuppi latvusto-silta kävelyyn ja aioimme sen jälkeen trekata kartan mukaan 3600metriä läpi viidakon, rannalle, jossa merikilpikonnat synnyttävät munansa.

Heti alkumatka antoi paljon. Apinoita hipsutteli vastaan miltei välittömästi portista käytyämme. 10 minuuttia eteenpäin meren rannalla näimme valokuvaajan kyykkimässä, hän viittoi meidät luokseen ja kas rantahietikolla n 1,5 metrinen varaani nautti brunssiksi kuollutta kalaa. Mahtava kokemus nähdä isoja petoja luonnossa ja läheltä. Jatkoimme käpyttelyä syvemmälle puistoon ja ilmasto muuttui hetkessä viileistä rantapuuskista, painostavan kosteaan sademetsä- tropiikkiin. Latvusto-sillat avasivat erilaisen näkymän viidakkoon ja kymmenissä metreissä käveleminen köysisillalla on muutenkin huima kokemus. Hyvin sijoitetut 5 ringittiä. Siltaseikkailun jälkeen suuntasimme syvemmälle viidakkoon ja aiemmin päällystetty tie muuttui ensin kapeammaksi ja lopulta vain askeleiden levyiseksi kiemurtelevaksi kinttupoluksi. Juuret ja valtavat lehdet peittivät vuorotellen yhä korkeammalle nousevaa reittiämme. Aina välillä viidakko rasahti polun vieressä, mikä siellä vaani, oli varmasti yhtä peloissaan kuin mekin.

Ikinä ei ole kävely tuntunut yhtä pitkältä kuin tänään. Kosteus oli sietämätön välillä. Rillit olivat huurussa ja kaikki paikat aivan märkänä. Polku oli niin tiheässä pusikossa valtaosan ajasta, ettei yksinkertaisesti tehnyt mieli pysähtyä. Vaikka väittävät matkan olleen vaan rapeat 3,5 km korkeuserojen jälkeen matka oli pikemminkin 6-7km. Tarvoimme sitä nimittäin lähes nonstoppina yli 2 tuntia. Perillä oli ensin meromiktinen järvi (suola- ja makeavesi on pysyvästi kerrostunutta, eikä sekoitu toisiinsa), joita on muuten tiettävästi vain 19 maailmassa ja lopulta se paljon puhuttu merikilppariranta. Kilpikonnia emme tietysti nähneet, mutta munakuoppia ja mereen-laahautumisjälkiä oli kyllä havaittavissa. Oli hienoa päästä lopulta perille. Laiturissa oli vene ja miehistö jolle kiirehdimme hiestä ja kosteudesta märkinä. Kalastaja oli armollinen ja lupasi ajaa meidät veneellään toiselle puolelle saarta, ettei tarvinnut kokea viidakon kauhuja enää uudelleen. Hyvä niin, alkoi nimittäin vesivarastot tässä vaiheessa olemaan lähellä loppuaan.

Nyt olemme jo onnellisesti takaisin hotellilla. Kylläisinä lähiruokalan kanateppanyakista ja suihkunraikkaina. Petra on näemmä nukahtanut tuohon viereeni ja nyt kun olen kirjoittanut tämän pelästytän hänet hereille jotenkin viidakkomaisesti, koska varmasti noiden luomien sisäpuolella kiivetään sitä samaa polkua uudestaan vielä pitkään. Illan päätimme jo pyhittää elokuvissa käynnillä.

imitaatio-sushia junassa matkalla Malesiaan

17.5. aamulla Padang Besarin raja-asema, Malesia

Nautimme juuri aamiaiseksi mausteista kanaa ja riisiä. Kyytipoikana oli tietysti ”valkoista kahvia”. Katsotaan millaisen reaktion nämä kaksi saavat aikaan näin aikaisin aamulla. Viime yö kului 1-luokan makuuhytissä. Sänky oli erittäin mukava, mutta hytin ilmastointi oli jäätävä. Petra joutui siirtymään klo 4 aikaan viereeni alapunkkaan, kun ei enää tarennut ylhäällä.

Ennen kuin siirrymme Malesiaan on syytä kerrata vielä viimeistä iltaamme Taolla. Alan ja Heidi veivät meidät syömään Chalok Ban Khaoon,  Taraporn nimiseen ravintolaan. Paikka oli paalujen päällä meren yläpuolella, taustalla soi omalaatuinen havaijinkitara-musiikki ja ruokakin oli ihan siedettävää. Matkalla sinne Petra meni Heidin kanssa sisään jeeppiin.  Minä ja Alan hyppäsimme lavalle. Kesken ajoa tunsin jotain jalkaterälläni ja koska oli pimeää,  en nähnyt mitään, vaan heristin jalkaani ja tunsin kuinka jotain putosi pois sen päältä. Pieni paniikkireaktio iski päälle ja laskin jalkani pudonneen ”sen jonkin” päälle ja kun tajusin sen olevan melko kookas, laskin lopulta koko painoni jalan varaan. Keskustelimme samaan aikaan Alanin kanssa hyvistä ruokapaikoista ja jouduin keskeyttämään hänet kertoen edellä mainitun tapahtuman. Lopulta Alan totesi vain, että oli se mikä eläin tahansa, niin otetaan se mukaan keittiöön, kyllä siitä hyvää ruokaa tulee. Perillä katuvalon kelmeä valo paljasti jeepin lavalle liiskaantuneen sammakon. Lepää rauhassa Loikkis, luulin sinua 

hämähäkiksi.

Ruokailun jälkeen otimme vielä drinkit rannalla, josta löytyikin Alanin ja Heidin vanha tuttu Andy. Andyn naamasta alkoi näkyä eletty elämä ja Thaimaahan hänet vei suihkukaappibisnes. Mies on englannin suurin maahantuoja deluxe-suihkukaapeille, missä ihmiset voivat kylpiessään mm. puhua puhelimeen, katsoa tv:tä, kuunnella musiikkia, nauttia höyrykylvystä tai useista sadeimitaatioista. Käyvät kaupaksi kuin häkä, kuulemma.

Kaikkiaan vierailu Taolle oli jälleen vertaansa vailla. Alan ja Heidi olivat todella hienoja tyyppejä ja oli jopa hieman vaikea lähteä pois. Varmasti vielä jonain päivänä palaamme takaisin heidän vieraikseen. Matka jatkui eilen Songsermin, RungRaum9 lautalla, Koh Taolta Chumponiin, joka sijaitsee saarelta luoteeseen mantereen puolella. Koko edellis yön oli ukkostanut ja meri olikin hieman rauhaton. Onneksi kumpikaan meistä ei ole pahemmin merisairas. Muutama tunti vierähti vesillä ja sitten bussilla lauttarannasta Chumponin rautatieasemalle. 

Heitimme rinkat tavarasäilöön ja lähdimme tutkimaan lähimaastoa, olihan junan lähtöön muutama tunti aikaa. Kohtalon oikusta löysimme pikkuisen ostoskeskuksen, josta löytyi mm. Kentucky Fried Chicken, mr donut ja Swensen´s jäätelöbaari. Kulutimme aikaa kierrellen vaateliikkeitä läpi ja lopulta söimme kanaa KFC:ssä ja jälkiruoaksi jätskiä ála Swenssen’s. Olin pakotettu myös ostamaan junaan evääksi mr donutilta sellaisia pikku donitseja jotka imitoivat susheja. Kerrassaan mahtava löytö.

Käpyttelimme takaisin asemalle ja tien molemmin puolin oli kerääntynyt ruoan myyjiä. Kojuja koristivat hedelmät, pähkinät, erilaiset liha-, kana-, kalakastikkeet. Oli vohveleita ja toasteja. Taisi joukossa olla jokunen kuivattu meduusa ja chiliöljyssä paistettu ötökkäkin. Mikä sitten varasti suurimman huomion kyseisellä vilkkaalla kadulla, joka parveili ihmisiä ja autoja iltaruoan toivossa? JÄTTIMÄINEN ROTTA, joka hipsutteli ympäriinsä muina miehinä, varjosta toiseen. Silloin ymmärsin, että KFC oli oikea valinta; ainakin siellä se oli friteerattu.

Nyt siis odottelemme matkan jatkumista Penangille. Karkeasti arvioiden junailua pitäisi olla vielä n 4-5 tuntia ja sen päälle vielä lyhyt lauttamatka. Junamatkailu täällä on ollut positiivisesti yllättävää: helppoa, junat ovat aika siistejä ja ainakin meistä on pidetty erinomaista huolta, että olemme menneet oikeaan junaan ja jääneet oikealla asemalla pois jne. 

Samana iltana, downtown Penang:

Aurinko on hädin tuskin laskenut ja minareetista kaikunut iltarukouskutsu, kun jo molempien silmiä painaa vakava väsymyksen taakka. Matkustelulla on veronsa. Vietimme iltapäivää tarkoituksella ilmastoidussa ostoskeskuksessa, koska ensimmäinen tehtävä täällä oli löytää paljon hyvää ruokaa ja nopeasti, koska junassa nautittu kana ja riisi- annos oli hikoiltu ilmaan jo aika päiviä sitten. Hyvän ystävämme Ronald McDonaldin antimien kyllästäminä kiertelimme sitten valtavaa Komtar-ostaria ympäriinsä.  Muutama tunti saatiin kulutettua kun molempia alkoi painaa matkanteko ja päätimme vetäytyä tänne hotellille. Asumme Tune hotellissa, jonka valttina on yhden tähden hinnalla viiden tähden sänky ja suihku. Muu onkin tosiaan yhden tähden luokkaa: ei tv:tä, äänieristys olematonta, ahdas huone (ei tosin yhtä ahdas kuin Kuala Lumpurissa). Voi olla, että korvatulppia tarvitaan vielä täällä. Mieluusti niitä voi käyttääkin, huoneen hinta viideltä yöltä oli 45€ veroineen ja palvelumaksuineen.

Nyt pitäisi pysyä vielä hetki hereillä ja laatia suunnitelma huomiselle. Mennäkkö rannalle vai kiertelemään siirtomaa-tyylistä vanhaa kaupunkia. Saaren anteihin kuuluu myös perhostarhaa, käärmetemppeliä, erinäinen läjä moskeijoita ja muslimi aiheista huttua, joten valinnan varaa siis on. Eiköhän sitä viideksi päiväksi keksitä tekemistä.

Viimeiset päivät Taolla

Viimeinen kokonainen päivä Koh Taolla alkaa kääntyä jo iltapäivään. Aamiaisen jälkeen pakkasimme rantalaukun viimeistä kertaa ja suuntasimme matkatoimiston kautta rannalle. Siirtymä Koh Taolta Penangille koki vienon käänteen, kun kävi ilmi, että suora yhteys Chumpon-Butterworth oli loppuunmyyty. Onneksi virkailija oli särmä ja huomasi, että pääsemme samalla junalla matkustaen Had Yaihin asti 1-luokassa ja sitten vaihtamalla 2-luokkaan, koska Had Yai-Butterworth lippuja voi varata vasta päivää aikaisemmin. Eli menemme samalla junalla kuin oli suunnitelmissa, mutta vaununvaihto Had Yaissa. Pikkuisen kalliimmaksi tämä järjestely tuli, mutta näillä mennään. Tärkeintä

on, että olemme Penangilla 17.5. jolloin hotellivaraus alkaa.

Eilinen päivä oli jälleen täynnä snorklailua. Vuokrasimme jälleen veneen ja kuskin, joka putputti meidät pitkähäntäveneellä Mango Bayhin, saaren pohjoiskärkeen. Poukama noudatti samaa kaavaa, kuin kaikki muutkin täällä, lahdenpohjukassa hieno hiekkaranta ja reunoilla valtavat graniittilohkareet. Täällä ainoa huono puoli oli se, että rannalla ei ollut lainkaan varjoa. Onneksi molemmilla oli hatut ja huiveja ja paitoja, joilla sitten taiteilimme suojaa auringolta.

Mitä tulee vedenalaiseen maailmaan Mango Bayssa, aluksi se tuntui huonolta. Ainoastaan paljasta hiekkapohjaa, kunnes rannalta näimme, että korallit olivat lähellä kallioreunoja. Sieltähän sitten paljastuikin erittäin miellyttävä näkymä, joka olisi varmasti jatkunut pitkälle ulos poukamasta. Syvyyskin oli maltillinen 2-5m ja näkyvyys erinomainen.

Kaikesta päätellen poukama oli nähnyt useamman järjestetyn snorklausretken japanilaisine-syötänpä paketin leipää kaloille-turisteineen. Heti kun menimme veteen, pikkukaloja oli hetkessä tuhansia ympärillä parveilemassa. Aika hauskaa oli lillua siellä niiden keskellä. Korallien luona olikin sitten monimuotoisempia ilmestyksiä. Välillä lähistöllä pyörähti isompiakin vonkaleita.

http://www.justkohtao.com/e107_images/custom/koh-tao-fish-chart-2.png

Oheisen linkin kuvasta näimme suurimman osan täällä. Pakko sanoa, että snorklailuun ei kyllästy hevillä. Vedenalainen maailma on todella kiehtova ja kun merivesikin on 30 asteista, niin mikäs siinä katsellessa kalojen käyskentelyä koralleissa.

Koko päivän poukamassa pyörikin useampi paatillinen retkiläisiä, kunnes yhtäkkiä olimme rannalla yksin. Olimme sopineet venekuskin noutavan meidät klo 15 ja kello alkoi lähentyä sitä. No vielä 15.30 merimustalaista ei näkynyt. Petra alkoi jo huolestua. Vesi oli loppu ja paikan ainoa ravintola oli kukkulan päällä noin 100 rappusen päässä, ei auttanut muu kuin kiivetä hakemaan. Alas tullessa horisontista putputti vene, joka tosin ei ollut meidän. Myös toinen vene ilmaantui paikalle, sekään ei meidän. Neuvottelin toisen venekuskin kanssa hinnat selviksi paluumatkaa varten, kun yhtäkkiä toinen kuski huusi, että niillä on jo kuski, älä ota kyytiin. Kävi ilmi, että meidän kuskimme oli myöhässä, koska joutui tarkistuttamaan moottorinsa ja oli tulossa. Loppu hyvin, kaikki hyvin; pääsimme lopulta paluumatkaan n tunnin myöhässä ja juuri ennen Saireeta aukeni näkymä jossa koko eteläkärki saaresta oli valtavan vesisateen alla. Vähän ennen rantaa sade ylsi myös meihin ja saimme nauttia kokonaista kymmenen minuuttia viileähköstä rankkasateesta, joka loppui kuin hanasta kääntäen. Ja sitten paistoi taas aurinko.

Normaalien iltapäivä lepojen jälkeen odottelimme auringon laskuun ja päätimme vaihteeksi kävellä alas kukkulalta syömään. Pitkän empimisen jälkeen molemmista alkoi tuntua oikealta syödä Krua thaissa jälleen kerran. Alkupalat: kasvistempuraa, kevätrullia, Pääruoat: panang curry possulla ja massaman curry kanalla, riisiä ja palanpainikkeeksi fantaa. Curryt olivat molemmat todella upeita ja jälleen kerran, vatsat turvonneina pyörimme kohti 7/11, josta täydensimme vielä vesivarastot.

Tänään menemme vielä illalliselle Alanin ja Heidin kanssa. He lupasivat viedä meidät saaren toiselle puolen johonkin uuteen paikkaan viimeisen iltamme kunniaksi, mahtavaa. Huomenna iltapäivällä alkaa siis matka kohti Malesiaa: lautalla ensin Koh Tao- Chumpon, sitten junalla Chumpon- Had Yai, vaununvaihto ja Had Yai- Butterworth ja lopulta lautta Butterworth- Penang. Aikaa matkaan kuluu varmasti noin vuorokausi. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, jossain homma kusee ja matka-aika venähtää muutamalla tunnilla. Seuraava merkintä siis seuraavasta maasta. Malaysia, here we come!

Tämmöinen kaveri löytyi portailta. Hieman tulitikkuaskia isompi

Minigolfia, snorklailua ja leidareita

Pari päivää on mennyt kuin siivillä. Tai itse asiassa jaloilla ja veneillä. Keskiviikkona kiipesimme heti aamupäivällä hotellimme yläpuolella sijaitsevalle pagodalle. Alan oli mukanamme alun, mutta joutui lähtemään juoksevien asioiden hoitoon. Onneksi talon toinen koira Bailey jäi oppaaksemme ja se johdattikin meidät hienosti läpi sokkeloisen portaikon aina ylös asti. Jos pysähdyimme kuvaamaan maisemia tai juomaan Bailey odotti. Jotenkin outoa, miten kaikki voi olla tässä hotellissa niin täydellisiä asiakaspalvelijoita.

Itse temppelialue ylhäällä koostui muutamasta meditointi majasta ja ylimpänä oli iso graniittilohkare, jonka päälle oli tehty kullattu kupoli. Näkymät olivat rauhoittavat, eittämättä nirvana on saavutettavissa täällä meditoitaessa.
Suihkun ja pienen välipalan jälkeen saimme kyydin Saireelle, josta lähdimme kävelemään rantaa pitkin kohti Mae Haadia. Matka on muutaman kilometrin, mutta kuumuus tekee siitä vähintään kaksinkertaisen tuntuisen. Mae Haadissa oli lonely planetissa kehuttu ravintola the whitening, jossa söimme lounasta. Kehut olivat paikallaan, ruoka oli jälleen kerran todella hyvää. Itse asiassa Koh Taolla taitaa olla Thaimaan paras ruoka.

Lounaan jälkeen kävelimme eteenpäin kohti etelää ja löysimme viime reissulla saavuttamattomaksi jääneen minigolf-kentän. 18-reiän jälkeen olimme jälleen aivan hiessä ja suuntasimme takaisin Saireelle ja jalkahierontaan. Hierontapaikat ovat aina ilmastoituja ja olimme kävelleet monta tuntia, joten hieronta oli paikallaan. Tuntia myöhemmin kello olikin sopivasti, koska aiemmin naapurimme Gary ja Becky olivat kutsuneet meidät katsomaan dvd:tä heidän kahdelta viimeiseltä sukellukseltaan. Jännitys kasvoi, mutta kukaan ei saanut baarin laitteistoa toimimaan, joten dvd jäi siltä istumalta katsomatta. Alan heitti meidät takaisin hotellille ja vietimme iltaa siellä kahdestaan, kaikki muut olivat kukin menoillaan.

Katselimme tv:tä ja yhtäkkiä ovelta kuului rapinaa. Bailey tuli katsomaan, oliko kaikki hyvin. Se raaputti ovea ja halusi meidät kanssaan parvekkeelle. Tv:n katselu loppui ja siirryimme ulos. Myös Moe, hotellin toinen koira, oli parvekkeellamme. Siinä sitten katselimme gekkojen mässäilyä ja koirat leikkivät hyppivien koppakuoriaisten kanssa. Kaukana horisontissa salamoi ja yllä oli tähtikirkas yö.

Torstaina aamiaisella päädyimme retkeen Koh Nanguyanille. Se on aivan Tao vieressä sijaitseva kolmen saaren ryhmä, joita yhdistää omituisen muotoinen hiekkaranta. Päänähtävyys saarella oli japanese gardens, jossa piti olla parasta snorklailua Taon ympäristössä. No, olen erimieltä: pohja oli täynnä kuollutta korallia, erilaisia kaloja oli ehkä kolmea eri lajia ja pahimpana kaikesta; paikka oli täynnä turisteja, jotka eivät osanneet A) uida B) olla hiljaa C) syöttivät kaloille varmasti 300kg leipää, joka varmasti sotkee koko poukaman kalojen ravintoympyrän. Verrattuna Tanote Bayhin, paikka oli huono vitsi. Pari tuntia saimme kuitenkin hengailtua rannalla, jonka molemmilla puolilla oli vettä.

Pääsimme Nanguyanille vuokraamalla merimustalaisen ajamaan meidät sinne pitkähäntäveneellään. Hiukan jännitti tiuleeko kaveri hakemaan meidät pois sovittuna aikana, mutta niin vaan tuli. Kuka sanoi, ettei mustalaisiin voi luottaa?
Lounastauko pidettiin jälleen kruay thaissa, jossa kevyeksi tarkoitettu syöminen muuttui mässäilyksi. Se on inhottavaa, kun saa ruokalistan käteen ja sitten tajuaa haluavansa tuota, tuota ja vähän tuota. Lopulta pöytä on koreana ja mahat täynnä. Täydensimme 7/11:ssä aamiaistarpeet ja soitimme Alanin hakemaan meidät jeepillä. Petra laitettiin vuorostaan lavalle kokemaan vauhdin hurmaa hiukan eri perspektiivistä.

Iltapäivän ajatukset kulkivat isommissa erissä ja suihkun jäljiltä nukahdin raukeana sohvalle. Heräsin kun Gary ja Becky olivat vihdoin saaneet Dvd:nsä toimivassa muodossa ja katselimme sen koko porukka. Mukavasti olivat nähneet eläimiä: kilpikonnia, merikäärmeitä, mureenoita ym. Myös videon laatu oli erittäin hyvä, mukava muisto sukelluskurssista.

G & B saivat meidät ylipuhuttua kanssaan viettämään heidän viimeistä iltaa saarella. Menimme yhdessä katsomaan puolitoistatuntisen ladyboy- cabaree shown. Transsut olivat aika karun näköisiä, vain muutama oli feminiinen, loput näyttivät lähinnä siltä, kuin olisivat löytäneet kaapista mekon ja puuteria ja hypännyt lavalle laulamaan huulisynkkaan Britney Spearsia.

Lopulta mukaan tarvittiin neljä vapaaehtoista. Becky työnsi Garyn lavalle ja heidät vietiin takahuoneeseen. Hetki kului ja kaikki neljä paljastettiin esiriipun takaa puettuina naisiksi. Taustalla soi YMCA ja kundit jorasivat leidarien kanssa lähes samalla taitotasolla (taso ei siis ollut korkea). Pakollisten valokuvien jälkeen otimme taksin hotellille ja painuimme pehkuihin. Hauskinta koko showssa oli se, että tanssijoiden joukossa oli 7/11 myyjä. Täytyypä ensi kerralla kehaista showta, ehkä saamme alennusta.

Haita, gekkoja ja Hämähäkki

Tanote Bay on korallien peittämä poukama karkeasti ottaen saaren vastakkaisella puolella meistä. Ajomatka sinne kulkee korkean kukkulan yli, josta aukeaa näkymät etelään, kohti Koh Phangania ja Koh Samuita. Toisessa suunnassa aukeaa Tanote Bay, jonne olimme menossa snorklaamaan. Tie on mutkainen ja huonossa kunnossa, mutta valtio on aloittanut jo levennys- ja päällystystyöt. Thaimaalaiseen tyyliin tosin kaikki työmiehet pitivät taukoa sekä meno-, että tulomatkalla.

Itse poukamaa reunustivat suuret kivenlohkareet ja jokunen bungalowi. Ranta oli lähes tyhjä ja otimmekin mukavat paikat ison puun juurelta, varjosta. Vesi oli kirkasta ja korallit alkoivat heti rannasta. Oli mahtavaa leijua hiljalleen yli valtavien korallipeltojen ja huomata koloissa värikkäitä kaloja ja mitä ihmeellisimmän värisiä koralleja. Aina silloin tällöin tuli vastaan kaistaleita normaalia hiekkapohjaa, jolle olivat kerääntyneet merimakkarat.
Sitten huomasimme hait. Muutama riuttahai pyöri matalikossa ja pääsin lopulta parhaimmillaan metrin päähän. Hait, vaikkakin pieniä (n.1-1,5m), herättävät petomaisuudellaan kunnioitusta. Hienoja otuksia ja nopeita uimareita.

Jossain vaiheessa päätimme lounastaa ja vetäytyä pois vedestä. Kevätrullia, kana nonameja (friteerattu mausteinen kiekko, missä kanaa ja vihanneksia), pat thaita, fried ricea, ghai pat med mamuangia ym. neljän ihmisen lounaat + juomat yhteensä 740THB= n.18€. Hinta/laatusuhde oli kohdallaan. Lopulta kaikki hiljenivät ja nokkaunet varjossa oli tosiasia.

Ajelimme takaisin kämpille ja soitimme kuulumisia Skypellä kotiin. Pientä kateellisuutta oli kuultavissa, kun webcamilla näytimme Suomeen maisemaa parvekkeelta. Iltapäivä menikin auringonlaskua odotellessa, jonka jälkeen oli taas aika syödä. Tällä kertaa otimme vaihteeksi pizzat, joita kumpikaan ei saanut syötyä loppuun asti. Thai-ruoka täyttää eri tavalla. Niinkuin Heidi sanoo, "länsimaissa syödään lihaa kasvisten kanssa, täällä syödään kasviksia lihan kanssa." Tässä on vissi perä. Lihat ovat aina erittäin ohkaisia paloja, niitä näyttää olevan reilusti, mutta massa jää lopulta pieneksi.
Ilta oli jo pimentynyt kun palasimme syömästä. Parvekkeen valot olivat houkutelleet tuttujen gekkojen lisäksi paikalle myös yhden ison hämähäkin. Kaveri hengaili aivan naapuriemme ulkooven alareunassa, valmiina menemään sisään, joten päätin tehdä heille palveluksen ja hain raid- pullon. Nyrkinkokoinen karvapallo ei paljon raidista kavahtanut, vaan lähti kipittämään kohti viidakkoa. Koska ystävämme ymmärsi yskän ja poistui, päätin ,ettei ole syytä viimeistellä hommaa sandaalilla. Naapurimme Gary ja Becky olivat silmiinnähden onnellisia häädöstä. Garylla on araknofobia.

Tänään annamme kärähtäneiden olkapäidemme levätä auringolta ja suuntaamme kohti temppeliä, joka sijaitsee tämän kukkulan laella. Pieni trekkaus portaita siis edessä. Loppupäivästä ei ole vielä tietoa, luultavasti etenemme hyväksi havaitun kaavan mukaan: syömistä, lepoa,syömistä,lepoa...jne.

Hikeä ja kyyneliä

Päivän sana on kuumuus. Sitä täällä piisaa, niin ilmaston kuin ruoankin puitteissa. Koko päivä oli läkähdyttävä, tarkkoja lukemia en osaa kertoa, mutta varmasti puolen päivän kieppeissä kävimme 40 asteen paremmalla puolen. Ainoa viri tuli mereltä, eli rannassa ja kukkulalla tuuli hieman, mutta itse Saireen keskusta oli ilmastoltaan hyvin lähellä Danten infernoa.

Vietimme päivää rannassa ottaen aurinkoa ja uiden. Merivesikin oli niin lämmintä, ettei pulahdus juurikaan virkistänyt. Minulla oli mukana myös maski ja kävinkin sukeltelemassa saireen pohjia, mutta muutamaa kalaa lukuunottamatta mitään jännittävää nähtävää ei ollut. Lounaan jälkeen saimme kuningasidean kävellä takaisin kämpille. Korkeusero merenpintaan hotelliltamme on arviolta hitusen alle 100m. Onneksi Heidi tuli sattumalta puolimatkassa vastaan ja otti meidät jeepin kyytiin. Kaikista jyrkin osuus jäi siis kapuamatta, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä asia.

Matkanteko jeepissä on mukavaa. Meidät miehet laitetaan yleensä seisomaan taakse lavalle, pitäen turvakaaresta kiinni ja naiset istuvat hytissä. Heidi on kova mimmi ajamaan ja jyrkissä mäissä tuntuu välillä vuoristoradalta. Eipä onnistuisi moinen kyyditys Suomessa Nakkilan ABC:lta motellille, kyllä nimismies puuttuisi asiaan.

Iltapäivä menikin levätessä, kuumuus vaati veronsa ja molemmat meistä nukkuivat päiväunia. Auringonlaskun aikaan kaivoimme kamerat esiin ja seurasimme kuinka iso mollukka painui horisontin taa, värjäten maiseman punaisen kaikilla sävyillä.

Iltaruoalle päädyimme edelliseltä reissulta tuttuun Kruay Thaihin (=thai keittiö). Kevätrullat olivat erinomaisia ja pääruokana syöty punainen kana curry, oli tulisin syömäni ateria koskaan. Vesi valui silmistä ja naamalta, kunnes päädyin erottelemaan sadat(!) pippurit pois kastikkeesta. Ravintolan omistaja kävi taputtelemassa olalle ja tokaisi "you take shirt off, hot!" Vielä äsken, jo monta tuntia myöhemmin, lipoessani huuliani tunsin pientä kihelmöintiä. Toivon mukaan ruoan exodus on vähemmän tulinen, muuten kyynel norot valtaavat taas kasvoni.
Huomenna pääsemme snorklaamaan Tanote Bayhin. Heidi ja Alan lähtevät mukaan oppaiksi ja näkymien pitäisi olla vertaansa vailla. Odotamme molemmat sitä innolla. Saimme tänään myös uudet naapurit Garyn ja Beckyn. Mukava nuori brittipari.

11.5. aamulla:

Keittelin juuri vettä tuossa keittiössä kun huomasin lattialla, roskiksen vieressä pienen skorpionin. Se näytti kuolleelta, mutta jokin kehoitti minua ensin ruiskuttamaan raidia päälle. Suihkauksen jälkeen alkoi sen molemmat sakset leikkaamaan raivoisasti ilmaa ja häntä, jonka kärjessä kiilteli piikki sivalsi tyhjää useita kertoja silmittömästi, ennen kuin liikkeet alkoivat hidastua ja viimeinen henki irtosi ruumiista.

Hain naapurihuoneessa siivousta tehneen Heidin ja kysyin häneltä oliko kaveri myrkyllinen. Vastaus oli, ettei ampiaisen pistoa pahempi.
Saarella ei ole mitään tappavaa. Ainoa todella myrkyllinen käärmekin asustelee meressä, mutta sillä on niin pieni suu, ettei se voi purra ihmistä kuin sormien väliin tai korvanlehtiin. Huojentavaa. Lakaisin jo rigoriin taipuneen skorpparin parvekkeelle ja siitä etelätuulen vietäväksi jonnekkin alapuolen laaksoon.

NYT SNORKLAAMAAN!

Helsingistä Taolle

No niin, yksi yö on jo nukuttu täällä Thaimaan taivaan alla. Lento Helsingistä oli ajoissa ja ehdimme hienosti ensimmäiseen mahdolliseen koneeseen Koh Samuille. Koko lomaa on varjostanut pieni negatiivinen ennakkolataus, joka on johtunut milloin tuliperäisestä tuhkapilvestä, milloin sisällissodan partaalla keikkuvasta poliittisesta tilanteesta Thaimaassa. Onneksi kaikki on nyt hyvin; ei tuhkaa taivaalla, eikä mielenosoituksia Bangkokissa (ainakaan aiemmassa mittakaavassa).

Saavuimme siis eilen iltapäivällä tänne Samuille, missä on pakko yöpyä, koska lauttoja määränpäähämme Koh Taolle ei enää kulkenut. Saimme mukavan hotellin läheltä lauttalaituria Bo Phutista. Meillä on tällainen n 30m2:n kokoinen bungalowi, joka sijaitsee hedelmäpuiden varjossa, lähellä rantaa. Olimme molemmat eilen niin uuvuksissa matkustamisesta, että päätimme vain syödä ja mennä sen jälkeen lepäämään huoneeseemme. Ruokailu osoittautui erinomaiseksi: alkupaloiksi tilasimme kevätrullia ja kasvis samosoja, molempien kanssa oli dipattavaksi luumukastiketta ja sweetchilikastiketta. Pääruoan virkaa toimitti molempien suosikiksi muodostunut ghai pat med mamuang (kanaa ja cashewta) ja tulisempi punainen curry possusta. Kaikki ruoat olivat ensiluokkaisia ja molempien syömistä tahditti syvät nautinnon huokaukset, niin hyvältä kaikki maistuivat taas pitkästä aikaa.

Jouduin keskeyttämään kirjoituksen kun yhtäkkiä huomasin, että kattoomme upotetusta lampusta tuli kaksi ampiaista. Totesin Petralle, että menisi vessaan ja pysyy siellä hetken. Paljastui, että koko välikatto oli ilmeisesti täynnä ampiaisia, koska ulkoseinällä katon rajassa pörräsi semmoinen karkeasti arvioituna tuhannen parvi. Oli siis aika kirjautua huoneesta ulos, mikä sopi hyvin, koska nyt kirjoitan tätä lautalla, matkalla kohti Koh Taoa.

Viime yöstä vielä sen verran, että se oli melko karmea. Molemmat olimme hyvin väsyneitä ja aloimme nukkumaan n 21 aikoihin. Ensimmäinen herätys oli 22.30, kun katoltamme kuului kauhea tömähdys ja vierivä ääni, joka päättyi elottomaan mäsähdykseen maahan. Hetken aikaa pohdittuamme, älysimme, että hedelmäpuu tiputtelee kypsiä hedelmiä. Näin jatkuikin sitten läpi yön, karkeasti ottaen 1,5h-2h tunnin välein. Melko inhottava ääni herätä. No ei siinä vielä kaikki, kello 3 aikoihin, alkoi ovelta kuulua aggressiivista raapimista, ikään kuin joku tai jokin olisi yrittänyt oven alta sisään. Säpsähdin koiran unesta pystyyn ja tempaisin yöpöydältä otsalampun, jolloin Petra tietysti pelästyi ja huusi ilmoille lähes youtube-videoiden klassikon: ”börjen herätys” (http://www.youtube.com/watch?v=Hib9GUwGKEE) kaltaisen kumean korkean kiljahduksen. Hetki meni ennen kuin sain Petran rauhoiteltua ja myös ulkoinen tunkeutuja oli tässä vaiheessa vain inhottava muisto. Lopullinen kruunu yölle tapahtuikin sitten 6.30, jolloin heräsin siihen, että taas joku yrittää sisään, tosin tällä kertaa avaimella. Tempaisin lakanaa vyötäisille ja aloin takoa ovea sisältäpäin huutaen samalla ”What’s going on!” Känninen vanhempi thai-mies pelästyi varmasti enemmän kuin minä ja perääntyi kuistiltamme, samalla tarkastellen avaimen ja oven numeroeroa.

Nyt on siis aika rentoutua.

Tunnin päästä saavumme Taolle jossa vietämme viikon. Ohjelmassa runsasta snorklailua ja lepäilyä auringossa. Tähän mennessä lomailu onkin osoittautunut yllättävän rankaksi.